|
|
SDP:n puoluekokous järjestetään 5.-7.6.2008 Hämeenlinnassa. Tuolloin puolueelle valitaan myös uusi puheenjohtaja. Olen ehdolla tähän tehtävään, koska
haluan johtaa sosialidemokratian uudelle vuosituhannelle.
Sosialidemokraatit ovat rakentaneet Suomesta erään maailman tasa-arvoisimmista ja oikeudenmukaisimmista yhteiskunnista. Viime vuosina
sosialidemokratian saavutukset ovat kuitenkin joutuneet ankaran oikeistovyörytyksen kohteeksi. SDP:nkin on täytynyt taipua kompromisseihin, jotka ovat
lisänneet eriarvoisuutta ja heikentäneet kansalaisen asemaa markkinavoimien edessä.
Eduskuntavaaleissa kärsityn tappion jälkeen SDP on merkittävien valintojen edessä. Nyt on puolueen mahdollisuus uudistua ja muuttaa samalla politiikan
tekemisen tapaa Suomessa. Sosialidemokratian arvot ovat kestäviä tulevaisuudessakin. SDP:n tehtävänä on tarjota kansalaisille todellisia
mahdollisuuksia vaikuttaa ja muokata yhteiskuntaa inhimillisempään suuntaan.
Tulevaisuudessa SDP:n on oltava vahvasti arvoihinsa nojaava, aidosti kansainvälinen ja avoin kansanliike. Yhdessä voimme rakentaa muutosvoiman,
jollaista suomalaisessa politiikassa ei ole aiemmin nähty. Me pystymme siihen!
U U T I S I A!
Uutispäivä Demarin nettikyselyssä ylitettiin tänään iltapäivällä maaginen 50% raja Tuomioja on suomalaisten suosikki SDP:n puheenjohtajaksi 14.5. klo 15,28
17.30-19.00 Seminaari, Kaapelitehtaalla Helsingissä Alustajina KTT Mika Mannermaa, professori Juha Siltala, kommentit Elisa Aaltio ja Erkki Tuomioja, vapaa pääsy
UUTISIA
Uutispäivä-Demarin nettikyselyssä Erkki Tuomioja pesee muut ehdokkaat yli 1650 äänellään, prosenteissa n. 44 %.
|
|